Lämpimästi tervetuloa sivuilleni.

Hei! Olen Leena ja olen aina rakastanut käsillä tekemistä. Ompelen sisustustekstiilejä – ikkunaverhoja, helmalakanoita, koristetyynyjä. Usein tuunailen huonekaluja, maalaan ja verhoilen niitä uusiksi. Toisinaan askartelen havupukkeja, muistikirjoja tai valmistan käsilläni jotain muuta mukavaa.

Mummolan poljettavalla Singerillä valmistin nukelleni ensimmäiset vaatteet ja myöhemmin ammattikin löytyi ompelualalta. On ihanaa suunnitella kodin tekstiilejä, vaihtaa sisustuksen väritystä uusin kankain ja kuosein. Tärkeintä on nähdä omin käsin tehdyn työn valmistuminen, olipa sitten kyseessä uudet ikkunaverhot, lampunvarjostin tai puutarhan lasipöytä kynttilöineen.

Juuri aloittamaani blogiin kirjoitan näistä samoista aiheista; ompelusta, käsitöistä, askarteluista, huonekalujen tuunaamisesta ja pienistä kodin remonteista. Jos tarvitset konkreettisempaa apua ja ohjeita käsitöiden valmistamiseen, niin tutustu verkkokurssien tarjontaan. Niiden avulla valmistat tuotteen kätevästi videoiden ja sanallisten ohjeiden avulla.

Ammattikoulun vaatetusteknisen linjan käytyäni, siirryin alusvaatteita ja uimapukuja valmistavaan yritykseen töihin. Aloitin vaihetyöntekijänä ommellen mm. uimapukuja. Kaksospoikani olivat tuolloin muutaman vuoden ikäisiä ja aloitin etäopinnot mallistonsuunnittelijalinjalla. Samalla siirryin hoitamaan yrityksessä tuotannon alkupään toimintoja. Hieman mallien suunnittelua ja sitäkin enemmän; mallien ompelua, työvaiheiden suunnittelua, kaavoitusta, materiaalien laskentaa ja yhteistyötä asiakkaiden kanssa. Kymmenkunta vuotta sain nauttia tästä innostavasta työstäni, kunnes laman myötä yritys joutui lopettamaan toimintansa.

Palava intohimoni ompeluun antoi kuitenkin sysäyksen oman yrityksen perustamiseen. Läheisin ja merkittävin yhteistyökumppani löytyi hotellitekstiilejä ja julkisten tilojen sisustuksia valmistavasta yrityksestä. Ompelin vuosien varrella satoja ikkunaverhoja, päiväpeitteitä, helmalakanoja ja jopa yllättäviäkin uniikkeja sisustustuotteita. Lähialueen kotitalouksille ja pienyrityksille suunnittelin sisustustuotteita asiakkaan maun mukaan. Perheemme oli kasvanut vielä kolmella pojalla ja aika oli ajoittain kiireistä.

Tänään jaan asiantuntemustani blogikirjoitusten kautta ja rakennan verkkokursseja antaen niissä kaiken tietämykseni asiakkaiden jatkuvaan käyttöön. Toivon että näistä on iloa ja apua niitä käyttäville.